Arjen virtaus on usein helposti ennakoitavaa, mikä tekee siinä ajelehtimisesta turvallista. Siihen tuudittautuminen saattaa kuitenkin vaikeuttaa pinnalla pysymistä odottamattomissa mutkissa. Taide tuo joustoa arjen tasalaatuiseen kudokseen. Se ei ole irrallaan elämästä, mutta käy omaan tahtiinsa. Taiteen tahtiin hengittämällä voi hetkittäin irtautua arjen liikkeestä, hidastaa käyntiä ja tarvittaessa antaa tempon kiihtyä.

Taiteen tahtiin mukautuminen edellyttää vastavuoroisuutta. Etäisyyttä ottava tarkkaileminen ei silloin riitä. Turvallisen välimatkan ylittäminen saattaa olla sotkuista: kädet likaantuvat, mieli jännittyy ja hikipisara tiivistyy ohimolle. Vuorovaikutus on siis toisinaan työlästä. Välillä se taas soljuu eteenpäin vaivatta. Haastavuutta lisää se, etteivät vaikutukset ole aina välittömiä eivätkä odotetun kaltaisia. Kumppanuutta kuvaa yllätyksellisyys, joka kaikessa sietämättömyydessään antaa usein suurimman mielihyvän. 

Taiteen puristaminen helposti nieltävään muotoon on mahdotonta. Työhyvinvointia tavoittelevan museotyön näkökulmasta se ei myöskään ole tarkoituksenmukaista: kitka ja hankaus ovat usein merkkejä muutoksesta ja uusien kontaktipintojen syntymisestä. Taide ei taivu viihdyttäjän rooliin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö sen äärellä voisi viihtyä.

Työpäivän päättävä taidemuseokäynti on eräänlainen irtiotto työasioista. Se ei kuitenkaan ole viihteellisen kokemuksen kaltainen pakopaikka arkitodellisuudesta. Välittömän helpotuksen ja mielihyvän sijaan nykytaide tarjoaa mielelle uutta, usein varsin sitkeää pureskeltavaa. Taide jää mieleen -tapaamiset eivät ole taukoja työelämästä, vaan taukoja työelämässä.